Miksi olemme leninistejä

On vaikeaa, ellei peräti mahdotonta, löytää yhtä herjattu historiallinen hahmo kuin Vladimir Iljitsh Lenin. “Diktatorinen”, “murhanhimoinen”, “kyyninen”, “moraaliton”. Keksi panettelu, ja se on heitetty Leniniä päin. Tätä tehdään lähes kaikkien poliittisten suuntausten piirissä, konservatiivisesta oikeistosta liberaaleihin, reformisteihin ja anarkisteihin. Valitettavasti tämän karikatyyrin vahvistumiseen vaikuttivat stalinistisen diktatuurin vuosikymmenet Neuvostoliitossa.

[Source]

Tällä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä sen kanssa, millainen mies Lenin oikeasti oli. Lenin oli maailmanhistorian vallankumouksellisimman puolueen perustaja, poikkeuksellisen merkittävä marxilainen teoreetikko ja maailman ensimmäisen työväenluokan vallankumouksen johtaja. Hänen panoksensa kommunistiselle liikkeelle on merkitykseltään mittaamaton. Juuri tämän vuoksi hallitseva luokka vihaa häntä tänä päivänä niin tulenpalavalla raivolla.

Kelle tahansa, joka haluaa nähdä elinaikanaan voittoisan kommunistisen vallankumouksen, on olennaisen tärkeää tuntea Leninin aidot ideat. Vuonna 2024 on tämän suuren vallankumouksellisen kuolemasta kulunut tasan 100 vuotta, ja teemme tilaa Communist Revolutionin [International Marxist Tendencyn Kanadan osaston lehti] sivuilla hänen kirjoituksilleen, joiden kautta haluamme esitellä lukijoillemme ajatuksia, joilla muuttaa maailmaa. Ivasta, herjoista, ja valeista välittämättä leninismi on kestänyt ylpeästi meidän päiviimme asti.

Taisteleva vallankumouksellinen puolue

Leninin tärkein lahja kommunistiselle liikkeelle oli hänen tinkimätön käsityksensä vallankumouksellisen puolueen välttämättömyydestä kapitalismin tuhoamisessa. Tällaisen puolueen me International Marxist Tendencyssä ja Kanadan osastossa Communist Revolutionissa [kuten myös Suomen Vallankumouksessa, –suom. huom.] pyrimme rakentamaan nyt, vuonna 2024.

Vuonna 1900 Lenin perusti sanomalehden nimeltä Iskra [suom. Kipinä], jonka ympärille rakennettaisiin vallankumouksellinen puolue. Lehden perustusjulistuksessa Lenin kirjoitti, että meidän täytyy “yhdistää ja ohjata kaikki pyrintömme vahvan puolueen rakentamiseksi, jonka tulee taistella yhtenäisen, vallankumouksellisen Sosialidemokratian lipun alla” (marxismia kutsuttiin Leninin aikana sosialidemokratiaksi).

Tällaista marxilaista järjestöä ei voi improvisoida häthätää vallankumouksen aikana — se täytyy rakentaa ennakolta. Kirjoituksessaan “Mistä aloittaa?” Lenin selittää:

Taistelevan järjestön rakentaminen ja poliittinen agitaatio ovat välttämättömiä missä tahansa “tylsissä, rauhanomaisissa” oloissa, kaikkina kausina, miten tahansa vallitseva olisikin “hiipuva vallankumouksen henki”; lisäksi, juuri tällaisina aikoina ja tällaisissa oloissa tämän kaltainen työ on erityisen tarpeellista, sillä mullistusten ja purkausten kausina on liian myöhäistä perustaa tällaista järjestöä; puolueen täytyy olla jo valmiudessa ryhtyä toimiin mitä vähäisimmällä varoitusajalla.

Leninin näkemyksen ovat todistaneet oikeaksi kaikki vallankumoukset kuluneen sadan vuoden aikana.

Kapitalismi loi työväenluokan. Proletariaatti on luokka, joka puhtaasti kokonsa ja asemansa tuotantosuhteissa ansiosta on kykenevä syöksemään kapitalistisen järjestelmän vallasta ja perustamaan yhteiskunnan, jossa ei ole hyväksikäyttöä — kommunistisen yhteiskunnan. Lukemattomia kertoja historiassa työväenluokka on noussut. Historia kuitenkin osoittaa, ettei vallankumous pysty spontaanisti kumoamaan kapitalismia. Tähän tarvitaan vallankumouksellinen puolue, eikä sitä voi kyhätä kasaan taistelun jo käydessä kiivaana.

Kymmenen vuotta ennen Venäjän vuoden 1917 vallankumousta Lenin korosti järjestön rakentamisen ensimmäisten vuosien tärkeyttä:

Iskra taisteli rakentaakseen ammattivallankumouksellisten järjestön… Se piti pintansa, vaikka se jakautui, puhumattakaan aikakautensa muista myrskyistä ja paineista; se piti pintansa läpi Venäjän vallankumouksen [vuoden 1905 kukistettu vallankumous]; se piti itsensä koossa sen alusta vuosina 1901-1902 vuoteen 1907.

Vain tällaisen vallankumouksellisen puolueen luominen mahdollisti vuoden 1917 voiton. Bolshevikit, 20 vuoden kokemuksella puolueen rakentamisessa, kehitettyään perspektiivit ja taktiikat työläisten voittamiseksi puolelleen, onnistuivat johtamaan työväenluokan valtaan.

Meidän tehtävämme on sama kuin heidän tehtävänsä oli. Ennemmin tai myöhemmin Kanadassa koetaan vallankumouksellisia mullistuksia. Vallankumouksellisen kommunistisen puolueen on tuolloin jo oltava olemassa, jos haluamme voittaa. Olemme vielä pieni joukko, mutta työ, jonka teemme tänään takaa meillä voiton huomenna.

Marxilaiset kaaderit

Puolueen rakentamista ei voi jättää sattuman varaan. Se ei tapahdu spontaanisti, ilman ammattimaisuuutta, vakavamielisyyttä ja uhrauksia. Lenin edellytti kivenkovaan “ammattivallankumouksellisten” taistelevan järjestön rakentamista, joka olisi marxilaisen teorian läpeensä kyllästämä ja jonka jäsenet olisivat valmiita antamaan itsestään kaiken taisteluun kapitalismin tuhoamiseksi — tällaisia jäseniä kutsumme marxilaisiksi kaadereiksi.

Venäjän marxilaisen liikkeen varhaisina vuosina velloi eripura Leninin ja ns. “ekonomistien” välillä. Jälkimmäiset uskoivat, että kommunististen aktivistien rooli olisi vain osallistua työläisten rinnalla heidän välittömiin arkisiin kamppailuihinsa. He fetisoivat “spontaaniutta”, työläisten taloudellista kamppailua ja vähättelivät “politiikan” roolia. He suhtautuivat kamppailuun teorian alueella halveksuen.

Nämä virtaukset ovat olemassa edelleen. Monet “sosialistiset” ja “kommunistiset” ryhmittymät suhtautuvat marxilaisen teorian opiskeluun äärimmäisellä ylenkatseella. Heidän mukaansa “ei ole meidän työmme kouluttaa työläisiä”, eivätkä teoreettiset kysymykset sitä paitsi edes muka kiinnosta työväenluokkaa. Nämä nykypäivän “ekonomistit”, tässä aatehistoriallisessa merkityksessä, eivät ymmärrä, miten alentuvaa tällainen suhtautuminen työläisiin tosiasiallisesti on. Leninismi on näiden  vastenmielisten ennakkoluulojen täysi vastakohta.

Kirjassaan “Mitä on tehtävä?” Lenin korosti, että kommunistien tulee paitsi tukea työläisiä arkisissa kamppailuissaan, niin myös työskennellä heidän horisonttiensa laajentamiseksi, yhdistääkseen heidän välittömät taistelunsa arjessa laajempaan luokkataistelun kontekstiin.

Tätä varten marxilaisen teorian ja sen soveltamisen opiskelu on välttämätöntä. “Ilman vallankumouksellista teoriaa ei ole vallankumouksellista liikettä”, Lenin kuuluisasti kiteytti.

Kommunistien ohjelma juontuu yleistyksistä, joita voimme tehdä työväenluokkien luokkataistelun historiasta. Perspektiivimme rakentuvat kapitalistisen talousjärjestelmän rakenteen ja dynamiikan ymmärtämiselle, imperialistien välisten konfliktien tarkalle analysoinnille ja koko luokkataistelun yleisen historian tuntemukselle.© Ilman marxilaisen teorian ja sen johdonmukaisen opiskelun luomaa perustaa emme ole mitään.

Jokaisen yksittäisen kommunistin velvollisuus on opiskella näitä ajatuksia vakavamielisesti. Näin luomme kaadereista koostuvan puolueen, joka kykenee koordinoimaan työväenluokan kaikkia pyrintöjä prosessissa, jonka lopullisena päämääränä on työväenluokan vallanotto ja sosialistinen maailmanvallankumous.

Vastaväitteenä lujalle vaatimuksellemme marxilaisen teorian opinnoista kuulemme usein jotain tällaista: miksei “vasemmisto” voi vain yhdistyä? Emmekö voi jättää “mitättömät erimielisyytemme” vain sivuun? Todellisuus kuitenkin toimii niin, että ryhmät ja järjestöt, jotka voivat “yhdistyä” laittamalla sivuun syvälle käyvät erimielisyydet, tekevät niin joko noudattaen pienimmän yhteisen nimittäjän sääntöä, tai sitten nämä erimielisyydet pulpahtelevat pintaan joka käänteessä ja siten lamaannuttavat koko järjestön. Lenin vastasi tähän vastalauseeseen seuraavalla tavalla:

Ennen kuin voimme yhdistyä, ja jotta voimme yhdistyä, meidän täytyy ensin vetää tiukat ja ehdottomat rajaviivat. Muuten meidän yhtenäisyydestämme tulee pelkkä fiktio, joka peittää alleen todellisuudessa vallitsevan hämmennyksen ja estää sen radikaalin selkiyttämisen.

Leninistit ovat aina valmiita tekemään yhteistyötä liikkeen toisten tendenssien kanssa, mutta me kannamme tinkimättä ja ylpeästi omia, erillisiä, kommunistisia ajatuksiamme ja identiteettiämme, luottavaisina siihen, että kykenemme voittamaan puolellemme nuoret ja työläiset.

[Tämä onnistuu edustamiemme ajatusten ja periaatteiden voimin. Leninin esimerkkiä noudattaen olemme valmiita “kärsivällisesti selittämään” edustamamme ajatukset, teorian ja ohjelman, joskus hyvinkin pitkällisen prosessin kautta. Meidän tavoitteemme ja menetelmämme on vakuuttaa massat siitä, että olemme heidän paras toivonsa kapitalismin tuhoamiseksi johtuen siitä, että meidän teoriamme ja menetelmämme ovat parhaiten sopusoinnussa materiaalisen todellisuuden kanssa ja siten ovat kaikkein tehokkaimmat sekä todennäköisimmin auttavat haluttuun lopputulokseen, kapitalismin kumoamiseen. Leninismi ei ole sanelua eikä pakottamista, työläisiin päin. Valitettavasti kapitalistit joutunemme ennen pitkää pakottamaan yksityisomistuksen lakkauttaaksemme, mutta se on toinen keskustelu. –suom. huom.]

Kommunistit eivät ole illuusioiden tai harhojen vallassa. Normaaliaikoina olemme vähemmistö. Jokaisen ajan hallitsevat ideat ovat hallitsevan luokan ideoita. Kommunisti varautuu olemaan vähemmistössä suurimman osan elämästään. Mutta kapitalismi luo kerta toisensa jälkeen olosuhteet ja kriisejä, jotka johtavat työläiset torjumaan vallitsevan järjestelmän ja etsimään sille vaihtoehtoja. Nyt elämme sellaista historiallista aikakautta. Eristyneisyyden jakson jälkeen kommunistit uivat nyt historian myötävirtaan. Miljoonat nuoret ihmiset jokaisessa maailmankolkassa avautuvat kommunismille.

Silmiemme edessä nousevat olosuhteet, joissa Marxin ja Leninin ajatukset saavat ennenkuulumattoman kaiun massoissa. Jos kehitämme kukin itseämme marxilaisena vallankumouksellisena kaaderina ja yhdistämme voimamme yhden järjestön puitteissa, tulevaisuus on todella meidän.

Internationalismi

Sosialismi on kansainvälistä tai se ei ole mitään. Ilman työväenluokan voittoa ainakin useammassa kuin yhdessä maassa on mahdotonta rakentaa sosialismia. Neuvostoliiton kokemus osoittaa tämän kristallinkirkkaasti. Maantieteellisellä alueella, joka kattoi kuudenneksen planeetastamme Stalinin idea “sosialismista yhdessä maassa” osoittautui fantasiaksi.

Lenin näki itsensä koko elämänsä ajan ei venäläisenä aktivistina, vaan maailman työväenliikkeen sotilaana. Venäjän Sosialidemokraattinen puolue, jota hän rakensi, oli Engelsin vuonna 1889 perustaman Sosialistisen internationaalin Venäjän osasto.

Vaikka hän keskittyi Venäjään, Lenin ei hetkeksikään unohtanut, että Venäjän työläisten taistelu oli linkittynyt kaikkien maailman työläisten kamppailuun kapitalismia vastaan. Lenin näki ennakolta, että vallankumous saattaisi alkaa Venäjällä, mutta voittaakseen sen olisi ehdottomasti levittäydyttävä koko maailman yli.

Kun ensimmäinen maailmansota syttyi vuonna 1914, Lenin havaitsi internationalistina olevansa eristyksissä. Bolshevikit olivat terästäytyneet taisteluun tsaristista Venäjän valtiota ja sen hallitsevaa luokkaa vastaan, mutta muut “sosialistiset” puolueet Euroopassa olivat totuttautuneet diileihin ja kompromisseihin omien hallitsevien luokkiensa kanssa.

Luokkayhteistyö rauhanaikana pitkittyi myös sota-ajalle, ja salamannopeasti valtaosa maailman sosialisteista kumarsi kansalliselle shovinismille. Sosialistinen internationaali kokonaisuudessaan, Venäjä ja Serbia poislukien, kannatti omien maidensa porvaristoa ensimmäisessä maailmansodassa. Tämä johti “Sosialistisen internationaalin” häpeälliseen luhistumiseen.

Lenin lukeutui shovinismia vastustaneeseen mitättömään vähemmistöön ja vaati uuden internationaalin perustamista. Syyskuussa 1915 tämä pieni joukko kokoontui Zimmerwaldiin Sveitsissä, jossa järjestettiin Euroopan internationalistien kokous. Konferenssiin valmistautuessaan Lenin kirjoitti:

On varsin ymmärrettävää, että luodaksemme kansainvälisen marxilaisen organisaation on meidän oltava valmiita muodostamaan itsenäisiä marxilaisia puolueita eri maihin. […] Emme tiedä, emmekä voi tietää, miten kansainvälinen areena kehittyy tulevina muutamina vuosina. Mutta yhden asian tiedämme tasan tarkkaan, ja josta olemme täysin vakuuttuneita, nimittäin: puolueemme, meidän maassamme, meidän proletariaattimme keskuudessa, työskentelee väsymättä yllä mainittuun suuntaan, ja kaikissa päivittäisissä ponnisteluissaan rakentaa Marxistisen internationaalin Venäjän osastoa.

Vaikka tätä “Marxistista internationaalia” ei tuolloin ollut olemassa, Lenin näki itsensä jo sen jäsenenä! Internationalismi kulkee punaisena lankana läpi koko Leninin elämän ja työn.

Kaksi vuotta Zimmerwaldin jälkeen vuonna 1917 bolshevikit ottivat vallan, muuttivat nimensä Kommunistiseksi puolueeksi ja julistivat jylisevällä äänellä, että koko maailman sosialistinen vallankumous oli alkanut. Maaliskuussa 1919 perustettiin Kommunistinen internationaali ja kommunistisia puolueita alkoi syntyä joka maahan. Tämä Internationaali sai porvariston kaikkialla tutisemaan.

Jos stalinismi on jonkun asian pilannut, on se tämä ylpeä internationalismin perinne. Stalin itse lakkautti Kommunistisen internationaalin vuonna 1943 ystävyyden osoituksena läntisten imperialistien suuntaan. Jäljellä olevat kommunistiset puolueet ovat omaksuneet hallitsevien porvaristojensa nationalistiset ennakkoluulot. Tyypillinen tässä suhteessa on Ison-Britannian kommunistinen puolue, joka häpeällisesti toitottaa “edistyksellistä patriotismia”. Nämä puolueet eivät ole yhdistyneet yhteiseen internationaaliin — puhumattakaan siitä, että monet niistä puhuvat vain sattumanvaraisesti taistelusta kapitalismia vastaan.

Kanadan Communist Revolution -järjestön ympärille kokoontuneet aktivistit eivät muodosta vain kansallista organisaatiota. Me olemme International Marxist Tendencyn jäseniä Kanadassa [kuten Vallankumouksen jäsenet ovat Suomessa –suom. huom.] Vasemmisto ei monin paikoin nykyään tunnu näkevän nenäänsä pidemmälle, mutta me kuulumme ylpeästi kansainväliseen järjestöön.

Communist Revolutioniin [ja Vallankumoukseen Suomessa –suom. huom.] liittyminen merkitsee aivan ensisijaisesti liittymistä kansainväliseen kommunistiseen järjestöön, jossa on jo tuhansia jäseniä. Me taistelemme kukin omissa maissamme pohjaten kamppailumme samaan ohjelmaan ja samoihin ideoihin kuin toverimme kaikkialla muualla maailmassa. Ohjelma ja ideat ovat muotoutuneet ja kertyneet kymmenien, ellei satojen vuosien luokkataistelun tiimellyksessä. Tämä antaa meille kaikille sen itsevarmuuden, jota tarvitsemme menestyäksemme työssämme työväenluokan ja lopulta koko ihmiskunnan vapauttamiseksi kapitalismin sorrosta.

Yli kaikkien esteiden

On mahdotonta tehdä täysin oikeutta leninismille tällaisen lyhyen artikkelin raameissa. Ei ole parempaa tapaa oppia Leninistä kuin lukea niitä lukemattomia kirjoituksia, joita hän jätti jälkeensä mitä monipuolisimmista aiheista. Ne ovat arvokas perintö. Vuonna 2024 aiomme julkaista uudelleen Leninin kirjoituksia, joiden toivomme olevan opiksi sadoille kommunisteille kautta Kanadan.

Jos Leninismiä luonnehtii yksi piirre, on se rautainen tahto ylittää kaikki mahdolliset esteet edessämme sekä vankkumaton luottamus työväenluokkaan ja nuorisoon.

Koko elämänsä ajan Lenin oli se ääni, joka ravisti hänen toverinsa hereille, kehotti heitä terästäytymään edessä oleviin tehtäviin, vallankumouksellisen puolueen rakentamiseen. Vuoden 1905 Venäjän vallankumouksen keskellä Lenin oli pöyristynyt bolshevikkien passiivisuudesta massojen radikalisaation ollessa käynnissä. Kirjeessä toverille Lenin totesi:

Venäjällä on väkeä silmänkantamattomiin; meidän täytyy vain rekrytoida nuorisoa entistäkin laajemmin ja rohkeammin, yhä rohkeammin ja laajemmin, ja vielä laajemmin ja entistäkin rohkeammin, pelkäämättä heitä. Olemme sodassa. Nuoret — opiskelijat, ja yhä enemmän nuoret työläiset — päättävät lopulta, voitammeko koko sodan. Hankkiutukaa eroon vanhoista jähmeistä tavoista, arvonimien kunnioittamisesta ja niin edelleen. Muodostakaa satoja Vperyodisti-piirejä nuorista ja rohkaiskaa niitä toimimaan täydellä teholla. […] Meidän täytyy, epätoivon vimmalla, yhdistää kaikki ihmiset vallankumouksellisella aloitteellisuudellamme ja pistää heidät töihin.

Näistä riveistä huokuu Leninin pakottava tunne siitä, että nuorison ja työläisten järjestäminen on välttämätöntä. Tänään, niin kuin Leninin aikaan, meidän täytyy kylvettää itsemme siinä tunteessa ja sitten työskennellä ankarasti rakentaaksemme kommunistisen järjestön. Kukaan ei tee sitä meidän puolestamme.

Kapitalistinen järjestelmä raahaa meitä pohjattomiin syövereihin. Emme ole sukupolviin nähneet vastaavaa sosiaalista rappeutumista, sellaista köyhyyden, kurjuuden ja epätasa-arvon voittokulkua kuin nyt. Mutta kapitalismin kriisi valmistelee vallankumouksellista jaksoa — jopa täällä, Quebecissä ja Kanadassa [ja vielä enemmän “jopa” Suomessa, tämä on väistämätöntä myös kyisillä pelloillamme täällä Euroopan laidalla  –suom. huom.]

Vallankumouksemme voitto riippuu lopulta kyvystämme luoda kommunistinen, vallankumouksellinen puolue riittävän ajoissa, kuten Lenin ja bolshevikit tekivät ennen Venäjän vallankumousta 1900-luvun alussa. Jos tämä kuulostaa sinusta sellaiselta, jonka eteen haluat taistella, älä epäröi — liity Communist Revolutionin tovereihin jo tänään!