Harry DeBoer kirjoitti tämän artkkelin vuonna 1987 innoittaakseen nousevaa ammattiyhdistysaktiivien sukupolvea Yhdysvaltain työväenliikkeen ja Militantin menneisyyden avulla. Nuorena työläisenä Minneapolisin hiilitehtaissa DeBoer radikalisoitui Minneapolisin vuoden 1934 “kuljettajien kapinan” myötä. DeBoer tekee selväksi, että kyseessä oli esimerkillinen lakko, jota johtivat marxistit.

Harry muistelee lakkoaallon avaintapahtumaa näin: “Heinäkuun 20. päivä minut kutsuttiin varastolle, koska poliisijoukko oli aikeissa siirtää rekan. Paikalla oli tuhatkunta poliisia. Kymmenen maissa komisario tuli sanomaan minulle: “Katso nyt, emme halua mitään rähinää.” Sanoin, että voitte vain siirtää kyttänne pois, ettekä yritä enää siirtää rekkoja. Hän tarkisti tilanteen esimieheltään ja palasi: “Kaupat tuli.” Ne olivat kierot kaupat. Kello 12.30 poliisit tulivat takaisin varastolle. Me palasimme myös, tuhansia lakkolaisia, ilman aseita. Poliisi saartoi rekan ja ryhtyi siirtämään sitä. Yhdeksän tai kymmenen meistä ajoi avolavarekalla sen eteen estääkseen heitä. Ja uskokaa tai älkää, poliisit katoilla alkoivat ampua kaikista suunnista suoraan työläisten joukkoon. Noin 50 haavoittui. Minä olin yksi heistä, melkein menetin jalkani. Kaksi lakkolaista tapettiin. Kuvernöörin tutkimuskomitea asetteli sen näin: “Poliisi tähtäsi suoraan lakkolaisia ja ampui tappaakseen” eivätkä “lakkolaiset missään vaiheessa hyökänneet poliisin kimppuun.” Kuvernööri Olsenilla olisi ollut täysi oikeus pidättää kytät murhasta. Sen sijaan hän julisti poikkeustilan ja kutsui kansalliskaartin. He saartoivat ammattiliiton päämajan ja vangitsivat valtaosan johdosta.”

Silti, työläiset voittivat! Harry liittyi trotskilaiseen sosialistiseen työväenpuolueeseen (Socialist Workers’ Party) kokemustensa johdosta. Vuonna 1940 hänet vangittiin kansankiihotuksesta Smith Act -lain perusteella vastustettuaan Yhdysvaltain osallistumista toiseen maailmansotaan. Hän kuoli elinikäisenä marxistina vuonna 1992.

Harry oli erittäin tietoinen, ettei hän kirjoittanut tekstiä nimeltä “Kuinka lakkoilla voitokkaasti aloittelijoille”. Ei ole idioottivarmaa kaavaa pomojen päihittämiseksi. Jokainen lakko on erilainen. Mutta militantit perinteet tuottivat tulosta kuljettajille vuonna 1934. On korkea aika ottaa ne uudelleen käyttöön.

Yritykset käyttävät yhä enemmän työläisiä hyväkseen. Vaikka voitot ovat valtavat, yhtiöt vaativat – ja saavat – kovia myönnytyksiä.

Kun liitot onnistuvat saamaan palkankorotuksia, ne ovat usein pieniä eivätkä pysy inflaation tahdissa.

Elintaso laskee. Monet työläiset tuskin pärjäävät päivästä toiseen ja heidän velkansa kasvavat.

Järjestäytymättömät työläiset ovat erityisen vaikeassa asemassa. Matalapalkkainen työ leviää nopeasti. Ilman liittojen suojaa, järjestäytymättömien työläisten työehtoja pyritään nakertamaan joka suunnasta. Työtunneista tingitään. Heille jaellaan potkuja tuosta vain, eikä työsuhteen kesto vaikuta järjestykseen, jossa tämä tapahtuu.

Työläisten mieli muutoksessa

Asioiden ei tarvitse olla näin. Myönnytysten ajan on mahdollista päättyä, sen täytyy päättyä, ja se päättyy. On esimerkkejä siitä, että työläisten mielialat ovat muutoksessa. Liittojen mukaan jotkut järjestäytymättömät työntekijät vaativat järjestäytymiskampanjoita. He haluavat korkeampia palkkoja, parempia työoloja ja työsuhteen suojaa, jota vain liiton jäsenyys voi tarjota. On aistittavissa lisääntyvä tarve liittojen rivijäsenten keskuudessa ryhtyä vastarintaan. Edessä on suuria taisteluja ja ennakoin merkittävää työläisten nousua lähitulevaisuudessa. Tämä pamfletti on tarkoitettu tulevien taistojen johtajille ja taistelijoille. Lakot voidaan voittaa.

Lakko on aina viimeinen keino. Niin sen pitääkin olla. Mutta näinä päivinä, jos työläiset eivät ole valmiita menemään lakkoon, työnantajat eivät suostu antamaan työläisille reilua diiliä neuvottelupöydässä. Työläisten täytyy olla valmiita pidättäytymään työnteosta, jotta oikeudenmukainen sopimustulos voidaan saavuttaa.

Viime vuosina olemme hävinneet tärkeitä lakkoja. Rikkurit ovat korvanneet työstä marssineet työläiset. Merkittäviä lakkoja on rikottu. Työläiset ovat pysyvästi menettäneet elantonsa.

Tämä on johtanut jotkut työväenliikkeessä vetämään johtopäätöksen, etteivät lakot enää voisi lainkaan onnistua. He osoittavat viimeaikaisiin tappioihin ja sanovat: “Miksi taistella?” Tästä johtuen liitot ovat suostuneet massiivisia myönnytyksiä sisältäviin sopimuksiin, vaikka työnantajalla olisi jopa ollut varaa isoihin palkankorotuksiin ja parempiin työoloihin.

Jotkut liitot, lakkoja peläten, ovat turvautuneet vaihtoehtoisiin taktiikoihin, kuten painostuskampanjoihin julkisuudessa. Jotkut liittojohtajat ovat esittäneet, että tällaiset taktiikat voisivat peräti korvata lakot. Kuitenkin, vaikka painostuskampanjat voivat olla hyödyllinen työkalu, niiden onnistumisen todennäköisyys on pieni, mikäli työnantaja tietää, ettei liitto ole valmis lakkoon. Työnantaja puristaa liitosta viimeisetkin mehut, jos hän tietää, ettei liitto mene lakkoon.

Mallia vuoden 1934 lakosta

Minä uskon työläisten nousevaan sukupolveen. Minä uskon, että he tarttuvat enemmän militantteihin luokkataistelun keinoihin saavuttaakseen itselleen ja perheilleen säällisen elintason.

Rekkakuskien vuoden 1934 lakko Minneapolisissa oli malliesimerkki siitä, kuinka taistella ja voittaa. Me pysäytimme rekkaliikenteen kaupungissa, ajoimme rikkurit kaduilta ja saavutimme selkeän voiton. Liittomme tunnustettiin, neuvottelimme ensimmäisen työehtosopimuksemme ja saavutimme palkankorotukset sekä paremmat työolot.

Lakot Minneapolisissa, Toledossa ja San Franciscossa vuonna 1934 laukaisivat aallon militantteja työtaisteluita, jotka johtivat tämän maan merkittävimpien liittojen perustamiseen. Noissa militanteissa 1930-luvun lakoissa valettiin tämän päivän teollisuusliitot.

Mutta 1950-, 60- ja 70-luvuilla liitot laiskistuivat. Menneisyyden lakkorintamat alkoivat murentua. Liitot asettivat lakkovahteja, olettaen että yleisesti ottaen heitä kunnioitettaisiin. Ja niin tapahtuikin alussa. Mutta 1970-luvun lopulta alkaen ja jatkuen 1980-luvulla tämä alkoi muuttua.

Työnantajista tuli aggressiivisempia. He kokeilivat kepillä jäätä ja havaitsivat, että itse asiassa voisivatkin rikkoa lakkoja ilman suurempia haittavaikutuksia. Rikkurit yleistyivät. Vuosia sitten, kukaan ei uskaltanut ylittää lakon rintamalinjaa. Tänä päivänä ympäri maata työläisillä on tarinoita työnantajista, jotka rikkoivat lakon lähettämällä paikalle rikkureita.

Lakon lyhyt historia

Lakon voi voittaa vain yhdellä tavalla: laitoksen toiminta on pysäytettävä. Jos se on tehdas tai muu yritys, se ei voi toimia. Jos kyse on liikennöinnistä, se ei liiku. Lakko merkitsee, että kaiken työn on keskeydyttävä. Esimiesten ei tule voida jatkaa yrityksen toimintaa. Rikkureiden työnteko on estettävä. Tänä päivänä lakkoa ei voiteta kourallisella lakkovahteja. Lakon onnistuminen vaatii massoja kaduille, joita johtaa lakossa oleva liitto.

Vuoden 1934 Minneapolisin rekkakuskien lakko oli itse asiassa kolme lakkoa: hiilikuskien lakko helmikuussa, laajempi lakko toukokuussa ja lakon uudelleenkäynnistys heinäkuussa, jonka myötä lopulta voitimme lakon. Hiilikuskien lakossa meillä ei ollut ulosmarssin aikaan vielä riittävästi lakkovahteja emmekä pystyneet sulkemaan kaikkia lakossa olevia hiilitehtaita. Minä organisoin ns. liikkuvat lakkovahdit. Asetuimme portille ja annoimme vielä ajossa olevien rekkojen ajaa läpi, jotta poliisit luulisivat, että kaikki olisi kunnossa. Annoimme rekkojen kulkea muutaman korttelin matkan tehtaalta, ajoimme sitten ne kiinni omilla autoillamme ja pakotimme rekat dumppaamaan hiilensä kadulle. Muutaman päivän kuluessa käytännössä kaikki hiilen kuljetus oli pysähdyksissä. Oli purevan kylmä talvi, perheet sekä yritykset tarvitsivat hiiltä. Yhtiöt perääntyivät ja me voitimme.

Farrell Dobbs -niminen toinen nuori kuljettajaliiton johtaja ja minä saimme tehtäväksemme olla iltaisin liiton päämajalla ja rekisteröidä uusia jäseniä. Heitä tuli tuhatpäin liittymään ammattiosastoomme numero 574. Kun työläiset näkevät, että ammattiliiton johto osaa taistella ja voittaa, he eivät epäröi liittyä. Helmikuun voitto vahvisti liittoamme selkeästi.

Toukokuun lakon yhteydessä poliisi värväsi lukuisia avustajia ja varusti heidät pampuin ajaakseen lakkoilijat kaduilta. Erään kerran poliisi väijytti muutaman lakkovahdeistamme ja moni mies ja nainen pahoinpideltiin vakavasti. Hankimme keppejä itsepuolustusta varten ja onnistuimme merkittävän katutaistelun yhteydessä karkottamaan poliisin avustajat kaduilta. Sittemmin se tunnettiin nimellä Deputy’s Runin taistelu.

Heinäkuun lakossa, joka alkoi kun yhtiöt luistivat sopimuksestaan liiton kanssa, poliisi avasi tulen aseistamattomia lakkolaisia kohti. Kaksi työläistä kuoli ja lähes 60 haavoittui, monet heistä selkään ammuttuina.

Tämä brutaali hyökkäys kostautui. Se ei heikentänyt liittoa vaan vahvisti työläisten päättäväisyyttä ja lisäsi tukeamme kansan keskuudessa. Lopulta elokuussa 1934 yhtiö hyväksyi sovitteluratkaisun, joka oli valtava voitto kuljettajien liitolle ja koko työväenliikkeelle. Lakko teki Minneapolisista liiton kaupungin ja kiritti järjestäytymiskampanjoita läpi kaupungin, osavaltion ja koko Keskilännen.

Koulukirjoista

Koulukirjat eivät juuri työväenliikkeen historiasta hiisku. Niissä kerrotaan hyvin vähän liittojen noususta ja työläisten valtavista uhrauksista paremman maailman luomiseksi. Työnantajat toivoisivat, että työläiset unohtavat menneisyytensä.

Pomot mielellään kertovat, että asiat ovat muuttuneet. Heidän mukaansa vanhat taistojen päivät ovat takanapäin, että militantti työväen kamppailu on muinaista historiaa. Jotkut yritykset pakottavat työntekijänsä katsomaan kalliisti tuotettuja elokuvia, joissa toitotetaan työläisten ja työnantajien yhteistoimintaa ja kaikenlaisia kokouksia, joissa työläiset muka johdon kanssa yhteistuumin ratkovat yrityksen ongelmia. Työskentele nopeammin, tuota enemmän ja ennen kaikkea älä taistele vastaan – tämä on yhtiöiden linja.

Nämä työnantajat lipevine yhteistyövetoomuksineen ovat kerta toisensa jälkeen niitä samoja, jotka sitten neuvottelupöydässä vaativat liitolta myönnytyksiä ja palkankorotusten jäädytyksiä.

Totuus on, ettei mikään pohjimmiltaan ole muuttunut työntekijän ja työnantajan välisessä suhteessa. Pomo on edelleen pomo. Tänä päivänä pomo vain palkkaa korkeasti palkattuja rikkurointikonsultteja, jotka ripottelevat sokeria rikkuripropagandansa päälle. “Yhteistoiminta johdon kanssa” on vain hienompi tapa viitata liiton toiminnan torpedointiin ja hajottamiseen.

Liittojen johtajien tulee ymmärtää kapitalistisen järjestelmän luonne. Johtajamme vuonna 1934 tiesivät hyvin, että voittomotiivi ajoi yritysjohdon pyrkimykseen rikkoa liittomme. Liiton johto ei yrittänyt pakottaa vallankumouksellista perspektiiviä rivijäsenilleen, mutta tuo perspektiivi – ja siihen perustuva järjestäytyminen – olivat olennainen osa lakon voittamista.

Mitä työläiset oppivat

Työläiset oppivat 1930-luvulla, että yhdessä rintamassa seisten massana he kykenivät hajottamaan järjestäytymistä vastustavat työnantajat ja saavuttamaan tarvittavat palkankorotukset sekä työolojen kohennukset. 50 vuotta myöhemmin tämä ei ole muuttunut miksikään. Työläisten täytyy tänään omaksua militantti asenne saavuttaakseen voittoja. Muodon vuoksi paikalle lähetetyt lakkovahdit eivät ole riittäviä. Liittojen täytyy organisoida massoittain lakkovahteja, jotta sadat ja tuhannet työläiset voivat tehokkaasti estää rikkuroinnin. Jotkut liittojohtajat sanovat, ettei tämä nykyään olisi mahdollista. Heidän mukaansa parissa päivässä työnantaja hakisi oikeusistuimesta päätöksen, jolla rajoittaa lakkovahtien määrää kolmeen tai neljään per portti.

Minun vastaukseni on: vuonna 1934 näitä oikeuden päätöksiä riitti tapetiksi. Työnantaja löytää aina jonkun työläisvastaisen tuomarin, joka allekirjoittaa tarvittavan paperilapun. Mutta lakoissa on kyse voimasuhteista. Jos meidän voimamme on vahvempi kuin heidän, me voitamme.

Tähän jotkut liittojohtajat vastaavat, että jos jätämme oikeuden päätöksen huomiotta ja pidämme yllä massiivista lakkovahtien rintamaa, poliisi pidättää meidät.

Minun vastaukseni: olkoon niin. Täyttyköön vankilat, kunnes ne pursuavat yli laitojensa. Liittojen tulisi maksaa takuut ja toimittaa työläismassat takaisin lakkovahtirintamaan, joita ovat lisäksi vahvistaneet ne, joita viranomaisten summittainen toiminta on suututtanut. Meidän täytyy pitää lakon alainen työpaikka kokonaan toimintakyvyttömänä.

Johdon ratkaiseva asema

Jotkut liittojohtajat arvelevat, että emme saa työläisten massoja nykypäivänä kaduille. Työläiset ovat liian passiivisia, nämä johtajat väittävät. Mutta asia ei ole niin. Yhdysvalloissa on ollut viime vuosina lukuisia suuria lakkoja, joissa tuhannet työläiset ja heidän tukijansa ovat kokoontuneet ja marssineet tehtaidensa edustalla. Tämä on osoitus uudesta militanttiudesta, joka kehittyy työväen keskuudessa. Valitettavan usein on niin, että vaikka työläiset selkeästi olisivat valmiita ryhtymään toimiin, joissain tapauksissa joidenkin lakkojen johto ei ota viimeistä askelta ja sulje tehdasta. Rikkurit jatkavat työntekoa ja lakko epäonnistuu. Johdon täytyy ottaa tämä askel: organisoida massoittain lakkovahteja ja estää rikkureiden pääsy työpaikalle.

“Kuinka saada kaduille tuhansia työläisiä tällaista varten?” voi kysyä. Se onkin hyvä kysymys.

Ensinnäkin, vaaditaan johto, joka on valmis ottamaan tällaisen askeleen. Jos liitossa ei ole taistelijoita johdossa, täytyy johtoon valita sellaisia. Tarvitaan ehdokkaita, jotka uskovat liittodemokratiaan ja ovat valmiita haastamaan työnantajat.

Toisekseen, tarvitaan kattava strategia. Yksi pamfletti ei riitä esittelemään kaikkia niitä mahdollisia ongelmia ja ratkaisuja, joiden tuntemista työtaistelun voitto vaatii. Voin vain esitellä menetelmän. On kuitenkin joitain avaintekijöitä, joita tällainen kattava strategia edellyttää.

Onnistuneet lakot vaativat koko työväenliikkeen osallistumisen ja tuen. Tällaisen laajan rintaman rakentaminen voi itse asiassa estää lakkoja. Jos työnantaja uskoo, että hänen täytyy kohdata koko kaupungin tai valtion työväenliike, saattaa hän harkita parikin kertaa ennen kuin pakottaa työläiset lakkoon. Paikallisten ammattiyhdistysjohtajien tulisi ottaa yhteyttä kaupunkien ja valtakunnallisen tason liiton henkilöstöön ja selittää, mitä pomot yrittävät tehdä liittoa vastaan ja hakea näiden liiton työntekijöiden tuki. Heitä pitää pyytää apuun, ja kun he vastaavat kutsuun, heille pitää antaa siitä kaikki kunnia.

On ajateltava isosti. Ennen lakon alkamisajankohtaa on järjestettävä pitää yksi tai kaksi massakokousta, joissa puhuu näkyviä työväenliikkeen edustajia. Mainoslehtisten ja julisteiden on oltava hyvin suunniteltuja ja tehtyjä. Paikalle tulee kutsua kaikki liitot, ei vain oma. Tulee olla tietoinen tilanteen kaikista aspekteista. Naisten ja vähemmistöjen roolin tulee olla näkyvä. Jotkin ammattiliittomme 1930-luvulla lähettivät organisaattoreita työttömien keskuuteen ja värväsivät heitä osaksi liittoamme lakkovahdeiksi. Sama pitäisi tehdä nyt. Kun työttömät ovat järjestäytyneet riveihimme, pomojen on vaikeampi käyttää heitä rikkureina. He ovat ensimmäinen ryhmä, johon työnantaja ottaa yhteyttä värvätessään rikkureita lakkojen rikkomiseksi.

Suuria mainoksia tulee mahdollisuuksien mukaan julkaista kaupallisessa ja työväen lehdistössä liiton kantojen selittämiseksi. Mukana tulee olla lista niistä liitoista, jotka tukevat lakkoa. Liiton tulee lähettää edustajia muiden liittojen kokouksiin selittämään, minkä puolesta oma liittosi taistelee. Ylimmät ammattiyhdistysjohtajat täytyy yrittää saada kirjoittamaan muihin liittoihin kiistan yksityiskohtien tavaamiseksi ja tuen saamiseksi mielenosoitukselle, muiden liittojen jäsenten lähettämiseksi mielenosoitukseen ja lakon sattuessa muiden liittojen edustajien osallistumiseksi lakkovahteina. Ajattele isosti. Sitten ajattele vieläkin isommin.

Työläisten kautta tehtaan ja koko kaupungin tulisi kantaa rintamerkkejä, joissa on tuen ilmauksia työtaistelulle. Pidä huoli, että työväen lehdistö ja muu uutismedia julkaisee artikkeleita työtaistelun kiistan alaisista kysymyksistä. Pidä lehdistötilaisuuksia, joissa näkyvät ammattiyhdistysten toimijat osoittavat tukeaan. Tuo julkisuuten liiton jäseniä, jotka hädin tuskin tulevat toimeen nykyisillä palkoilla.

Lakon tulee olla hyvin organisoitu, ja vuoden 1934 Minneapolisin lakko on tästä paraatiesimerkki. Farrell Dobbsin kirja Teamster Rebellion sisältää koko sen tarinan, ja suosittelen sitä teille lämpimästi.

Meillä oli ruokala lakkolaisten ja heidän perheidensä ruokkimiseksi. Tarjosimme päivittäin lämpimän aterian myötämielisten maanviljelijöiden ja ruokakauppiaiden lahjoittamista raaka-aineista. Tämä oli tapa pitää lakkoa yllä ja lujittaa solidaarisuuden siteitä työläisten välillä.

Lakkokomitealla oli käytössään lääkäri ja sairaanhoitajia lakon päämajalla haavoittuneita lakkolaisia varten. Tämä osoittautui aivan olennaisen tärkeäksi.

Ensimmäistä kertaa missään maassamme julkaisimme päivittäistä lakkolehteä. Sen nimi oli “The Organizer” (Organisoija). Lakon aikana voit olla varma, että pomojen medioiden päätoimittajat vääristelevät asioita, joita kiistat koskevat. Tarvitset oman julkaisun, jossa selitetään kiistanalaiset kysymykset ja julkaistaan totuus lakosta. Päivittäin lakkolehti on keino rohkaista lakkolaiset ja heidän tukijansa valistamaan yleisöä ja voittamaan uusia liittolaisia työläisten puolelle.

Kaikenlaiset solidaarisuuden rakentamistoimet ovat tarpeen. Sinun tulee lähestyä muita paikallisia liittoja, naisjärjestöjä ja muita paikallisjärjestöjä. Tavoitteena on eristää työnantaja, kunnes massojen julkinen paine pakottaa hänet perääntymään.

Tosiaan, mitä paremmin lakko on ennalta suunniteltu ja mitä enemmän solidaarisuutta saat muulta työväenliikkeeltä, sitä todennäköiseksi lakko peruuntuu. Yhtiö voi nähdä, että olet hyvin varustautunut, ja nähdä puolellesi asettuneiden voimien suuruuden ja siten olla haluttomampi haastamaan liittoa.

On olennaista kiinnittää huomiota kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien työläisten hyvinvointiin. Hyvinvointikomitean tulee valmistautua neuvottelemaan perintäyhtiöiden ja pankkien kanssa ongelmien ennaltaehkäisemiseksi. Työläisiä tulee rohkaista näiden haasteiden kohtaamisessa. Kaikkein eniten tukea tarvitsevien tukeminen on lakon tärkeimpiä tehtäviä. Olemme nähneet ulosmarsseja, joissa militantit työläiset ovat jättäneet tällaiset lakkoilijat oman onnensa nojaan, ja he ovat sitten yrittäneet takaisin lakkorintaman läpi. Mikä tragedia! Tällaisista työläisistä tulisi epäilemättä liiton vankimpia tukijoita, jos liitto vain näkisi heidän eteensä vaivaa. Ja se on liiton tehtävä.

Kuinka aktivoida liittomme

“Kuinka sitten aktivoisimme liittomme?” kuulen teidän jo kysyvän. “Monet jäsenistämme eivät osallistu kokouksiin. Kaikki nämä ajatukset ovat erinomaisia, mutta jäsenemme eivät osallistu toimintaan.”

Uskon, että minkä tahansa liiton selkäranka on liittodemokratia. Mitä demokraattisempi liitto, sitä vahvempi liitto. Usein jäsenet eivät osallistu kokouksiin, koska silloin kun he sattuvat osallistumaan, vaikuttaa siltä, että kaikki päätökset on jo tehty. Kokoukset täytyy avata ja tehdä demokraattisemmiksi. Kaikki tärkeimmät päätökset pitää alistaa liiton jäsenistön keskusteltaviksi ja äänestettäviksi. Jos johtajat ovat epädemokraattisia, heidät täytyy äänestää ulos ja tilalle on valittava demokraattiset johtajat. Taistelevat johtajat, jotka ovat sitoutuneet liittodemokratiaan houkuttelevat rivijäsenet aktiiveiksi. Liittojohtajien tulee keskustella strategiastaan avoimesti jäsenistön kanssa. Rivijäseniä tulee rohkaista ottamaan tärkeitä vastuita kattavan strategian puitteissa. Keskustelkaa, suunnitelkaa ja äänestäkää! Kun liitto muodostuu yhä demokraattisemmaksi, näet, että monet jäsenet haluavat osallistua heihin merkittävästi vaikuttavien päätösten tekemiseen.

Kuljettajien ammattiosasto 574:ssä meillä oli luottamusmiehet, jotka oli äänestetty edustamaan työntekijöitä eri työpaikoilla. Meillä oli vaaleilla valittu valituslautakunta, joka tapasi kaksi kertaa kuussa ja kuuli ketä tahansa työläistä, joka halusi valittaa oloista työpaikallaan. Meillä oli vaaleilla valittu työehtoneuvottelukomitea. Ja vuoden 1934 lakossa Minneapolisissa meillä oli vaaleilla valittu Sadankomitea. Tämä komitea toimi tunnustelijana, joka toimi säännöllisten liiton kokousten välisinä aikoina. Johdon esitykset lakon aikana tuotiin ensin Sadankomitealle. Komitea katsoi esitykset läpi, teki päätöksiä ja vei päätökset työläisten massan tietoisuuteen. Tämä demokraattinen prosessi vahvisti lakkoa ja piti johdon kosketuksissa jäsenistön tarpeisiin.

Jotkut ammattiliittojen johtajat eivät ole samaa mieltä tästä avoimesta demokratiasta. Lakon tai työehtosopimusneuvottelujen aikana he toivovat maksimaalista salassapitoa. Olen usein huomannut, että tällainen salassapito itse asiassa usein palvelee riittämättömän kompromissin tekemistä työläisten selän takana. Jokainen sopuratkaisu sisältää kompromisseja. Mutta liiton päätökset tekee sen jäsenistö. Vaatimuksista pitää äänestyttää jäsenistöä. Jäsenten tulee päättää, milloin mikäkin vaatimus vedetään neuvottelupöydästä liiton toimesta. Mitä vähemmän demokraattinen liitto on, sitä vähemmän intoa jäsenillä on tukea johtoa, kun työnantaja pakottaa liiton avoimeen välienselvittelyyn.

Työpaikan sulkeminen

On monia keinoja keskeyttää työpaikan toiminta, eikä tämä pamfletti läheskään riitä kaikkien mahdollisuuksien esittelyyn. Mutta tässä on joitain avainkeinoja:

• Laaja lakkorintama. Tämän tulisi olla osa kaikkia lakkoja. Pelkällä lakkolaisten lukumäärällä tehtaan toiminta voidaan estää.

• Istumalakot tehtaan ulkopuolella. Joskus suurten poliisijoukkojen tai kansalliskaartin lukumäärällinen ylivoima voidaan päihittää niin, että tuhannet ihmiset asettuvat istumaan tärkeimpien ovien ja porttien edustalle. Lakkolaisia voidaan raahata joukkopidätyksin pois paikalta. Sitten liitto maksaa takuut ja istutte takaisin alas.

• Istumalakot tehtaan sisällä. Istumalakot olivat taktiikka, jota käytettiin 1930-luvulla. Se on käyttökelpoinen menetelmä edelleen. Työläiset on paljon vaikeampi saada pomojen toimesta ulos rakennuksesta, kun he istuvat siellä.

• Rikkureiden poistot. Kun työnantaja käytti rikkureita käynnistääkseen tehtaan toiminnan, lähetimme paikalle militanteimmat työläisemme, jotka menivät tehtaaseen ja heittivät rikkurit ulos.

• Massojen marssit ja mielenosoitukset, keinona rakentaa massoittaista lakkovahtitoimintaa ja muuta toimintaa, joilla työpaikan toiminta keskeytetään.

Työläisten puhuttelu

Carl Skoglund, josta myöhemmin tuli ammattiosastomme johtaja, oli vuoden 1934 Minneapolisin lakon pääarkkitehti. Hän oli jo käynyt läpi lukuisia työtaisteluita. Hänen toinen jalkansa oli rampa, ja muistan kuinka helmikuun hiililakkoa 1934 edeltävänä iltana hän otti tukea olkapäästäni, kun kävelimme kotia kohti.

“Harry”, hän sanoi minulle, “monet työläiset eivät aluksi ymmärrä, minkä puolesta me taistelemme. Meidän täytyy puhua heille. Selittää heille, mistä tässä lakossa on todella kysymys. Antaa heille mahdollisuus ymmärtää. Heitä ei pidä heittää sivuun ennen kuin heille on antanut mahdollisuuden.”

Kun kohtasimme seuraavana päivänä erään järjestäytymättömän kuskin, Carlin pointti tuli todistetuksi.

Olimme seuranneet rekkaa hiilitehtaalta ja yhytimme sen muutaman korttelin päässä. Selitimme rekkakuskille, minkä eteen kamppailimme ja miksi olimme lakossa. Mies suuttui. Hän kertoi, että hänen pomonsa oli valehdellut hänelle lakkomme syistä. Hän hyppäsi rekastaan ja auttoi dumppaamaan oman hiililastinsa kadulle! Sinä iltana hän tuli liiton päämajalle ja liittyi jäseneksi. Lakon jälkeen hänestä tuli uskollinen luottamusmies.

Tässä on läksy opittavaksi. On välttämätöntä, että selitämme työläisille, miksi olemme lakossa. Ja tämä pätee myös työläisiin, jotka on palkattu rikkureiksi. Monesti, jos puhuttelet näitä työläisiä, he lopulta siirtyvät sinun puolellesi. Jos he eivät tee näin, se on luonnollisesti sitten eri tilanne. Mutta monesti tässä yhteiskunnassa, jossa on niin paljon ammattiliittojen vastaista propagandaa, ihmisille kehittyy liitoille vihamielisiä asenteita. Monesti heidät voi suostutella puolelleen selittämällä tilanteen heille kärsivällisesti.

Sama avomielisyys on välttämätöntä, kun olet tekemisissä kollegoiden kanssa, jotka eivät välttämättä ensi alkuun ymmärrä militantin toiminnan tarvetta, mutta he kyllä tulevat toisiin ajatuksiin, kun he näkevät, miten tehokasta se on.

Järjestäytymättömien järjestäminen

Monet tärkeät taistelut käydään järjestäytymättömien työläisten puolesta tulevaisuudessa. Uusia laajoja toimia pitää tehdä näiden työläisten järjestämiseksi liittoihin. Nykyajan liitot koostuvat pitkälti hyvin toimeentulevista työläisistä, ja liittojen johto usein unohtaa, mistä heidän liittonsa alkujaan on lähtöisin.

Lakkorintaman voittoon johtava lähestymistapa on omaksuttava myös liiton organisoinnissa. Järjestäytymiskampanjat vaativat työläisten massamobilisointia. Näiden kampanjoiden tulee sisältää mielenosoituksia ja koko jäsenistön tulee osallistua niihin. Myös muun työväenliikkeen tuki täytyy pyrkiä saavuttamaan.

Työehtosopimusneuvotteluissa pomot monesti pyrkivät pelottelemaan työntekijäpuolen nöyriksi. Pomot uhkaavat palkankorotuksia vaativia liittoja sillä, että he siirtävät tuotannon pois ja etsivät halvempia ja järjestäytymättömiä työntekijöitä muualta. Mikäli yhtiöllä on paikallista koulutettua työvoimaa, tämä tuskin on muuta kuin pelottelutaktiikka. Mutta liiton vastauksen tulee olla salamannopea. Jos pomot siirtävät tuotannon muualle, liiton johdon tulisi vastata: “Me lähetämme organisoijamme uuteen sijaintiin ja järjestäydymme siellä. Jos tuotanto siirtyy ulkomaille, kansainvälinen liittomme varmistaa työntekijöiden järjestäytymisen. Mihin menettekin, me seuraamme teitä. Me emme salli, että käytätte työläisiä hyväksi. Parasta lyödä pöytään kohtuullinen ratkaisuesitys, koska helpompaa ei ole tarjolla muuallakaan.”

Selkeä sitoutuminen työvoiman järjestämiseen on paras keino hyvien työehtojen saamiseen työpaikoilla, jotka ovat järjestäytyneitä. Meillä oli ammattiosasto 574:ssä motto: “Jokainen työntekijä on organisoija.” Pitkän matkan kuljettajat rohkaisivat työläisiä liittymään liittoihin missä tahansa Keskilännessä liikkuivatkin. Tämä motto pitäisi omaksua jälleen tänä päivänä.

Mitä enemmän työläisiä meillä on liitoissa, sitä vaikeampaa työnantajan on löytää työläisiä, jotka rikkovat lakkoja. Ja se auttaa meitä tekemään ammattiliitosta vaikuttavamman voiman edistyksen ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden puolesta.

Liiton täytyy olla altavastaajien, köyhälistön ja kärsivien massojen väsymätön puolestapuhuja. Meidän täytyy huolehtia yksinhuoltajaperheistä, nälkäisestä lapsesta, vammaisista, syrjinnän uhreista. Meidän täytyy puhua vanhusten puolesta, sillä monet heistä eivät pärjää pienillä eläkkeillään tai sosiaaliturvan varassa.

Heidän puolestaan taistellen voimme palauttaa liittojen suuruuden. Heidän asiansa tulee meidän asiaksemme, kun asetumme puolustamaan säällisiä palkkoja ja työoloja kaikille.